Helsingin kaupungin ympäristökeskus selvittää ravintola Gaijinissa ilmennyttä ruokamyrkytysepidemiaa, joka liittyy ruokailuihin ravintolassa 14.–19.4.2014 välisenä aikana.
Sairastuneita on yhteensä noin 60. Ruokamyrkytysepidemia on rajoittunut edellä mainittuun ajanjaksoon eikä uusia sairastumistapauksia ole ilmennyt.
Helsingin kaupungin ympäristökeskus selvittää epidemiaa ja sen mahdollista aiheuttajaa yhteistyössä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston epidemiologisen toiminnan kanssa. Elintarvike- ja potilasnäytteiden tutkiminen sekä epidemiologinen tutkimus ovat edelleen kesken.
Toistaiseksi tutkimuksissa ei ole löytynyt taudinaiheuttajaa, joka selittäisi sairastumiset. Ruokamyrkytyksen selvittämiseen kuuluu myös epidemiologinen tutkimus, jossa pyritään selvittämään syötyjen ruokien yhteys sairastumiseen tilastollisesti.
Sairastuneilta pyydettyjä tutkittavia näytteitä on saatu Epidemiologiseen toimintaan tähän mennessä yhteensä kahdeksalta henkilöltä. Näytteet on toimitettu laboratorioon tutkittavaksi. Tutkituissa näytteissä ei toistaiseksi ole löytynyt taudinaiheuttajaa. Epidemiologinen toiminta tekee jatkotutkimuksia sekä tutkii loput pyydetyt näytteet niiden saapuessa.
Ruokamyrkytyksellä tarkoitetaan ruoan tai talousveden nauttimisen välityksellä saatua tartuntaa tai myrkytystä. Ruokamyrkytyksen aiheuttajat ovat useimmiten mikrobeja (bakteereita tai viruksia). Harvinaisempia ruokamyrkytysten aiheuttajia ovat esimerkiksi alkueläimet.
Ravintola on tarkastettu ruokamyrkytysepidemiaepäilyn johdosta. Tarkastuksessa ei todettu huomautettavaa ravintolan toiminnassa. Ympäristökeskus ja epidemiologinen toiminta tiedottavat tarvittaessa uudelleen, kun selvitys on valmistunut.
Ympäristökeskuksen tehtävänä on tutkia Helsingin alueella esiintyvät ruokamyrkytysepäilyt. Vuonna 2013 ruokamyrkytysepäilyjä selvitettiin yli 300 ja epidemioita todettiin 13, mikä oli samaa tasoa edellisvuoden kanssa.