Leena Turpeinen.
Miltä uusi haasteellinen työ sinusta tuntuu?
Työni on haasteellinen, mutta myös hyvin mielenkiintoinen. Koen suurta vastuuta ja toivon pystyväni viisaisiin ratkaisuihin.
Miten psykiatrian ja päihdepalvelujen integraatio on lähtenyt käyntiin?
Meillä on vielä paljon tekemistä aidon integraation saavuttamiseksi, vaikka toki hyviä paikallisia esimerkkejä sen käynnistymisestä jo onkin. Mutta nyt meillä on aidosti sellainen tilanne, että integraatio on mahdollista: rakenteet mahdollistavat sen. Integraation tuomat edut potilaille ja asiakkaille tunnistetaan ja henki on positiivinen tämän saavuttamiseksi.
Mitä konkreettista on tapahtunut integraation saralla?
Hyvänä esimerkkinä voisin mainita mielenterveyskuntoutujien asuttamisen. Ennen asuttaminen kuului sosiaaliviraston alaisuuteen, nyt asumisen tuki- jaos kuuluu psykiatria- ja päihdepalveluihin. Kuntoutuspolku ei katkea asuttamisvaiheessa, vaan prosessi pystytään paremmin hallitsemaan loppuun asti. Psykiatria- ja päihdekeskuksissa työntekijät pystyvät nyt paremmin samanaikaisesti ottamaan kantaa asiakkaiden sekä psykiatrisiin että päihdeongelmiin.
Millaisia haasteita Helsingin psykiatria- ja päihdepalveluilla on edessä?
Haastava taloudellinen tilanne vaatii toiminnan tarkastelua monipuolisesti, mikä toki olisi ollut edessä ilman nykyisiä säästövelvoitteitakin. Laitoshoidon harkittu vähentäminen ja samanaikainen avohoidon kehittäminen ovat jo lähteneet käyntiin.
Millainen on hyvä esimies?
Hyvä esimies toimii esimerkkinä. Hän motivoi, innostaa ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Hyvä esimies ottaa alaistensa tarpeet huomioon ja kuuntelee.
Mikä tekee psykiatrisesta työstä mielenkiintoista/ antoisaa?
Psykiatria tutkii ihmistä kokonaisuutena, hän tulee jostakin ja lähtee jonnekin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei hoideta vain yhtä kohtaa ihmisessä, vaan kokonaisuutta, se on hyvin mielenkiintoista.
Kerro jotain itsestäsi ( esim. mitä harrastat tai mistä pidät?)
Perhe, eläimet ja matkustaminen!
kuva: Kimmo Brandt