Lautakunta päätti sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta
– monipuolisia palveluja saman katon alta
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 7.10. linjauksista, joiden pohjalta tulevina vuosina uudistetaan Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluja. Palvelukokonaisuus muodostuu perhekeskuksista, terveys- ja hyvinvointikeskuksista ja monipuolisista palvelukeskuksista sekä niitä tukevista sähköisistä palveluista, asiakkaiden luo vietävistä lähipalveluista ja muista tarvittavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.
Palveluja uudistetaan kokeilujen kautta
Terveys- ja hyvinvointikeskuksen ja perhekeskuksen toimintamalleja kehitetään kokeilujen kautta. Monipuolisia palvelukeskuksia kehitetään nykyisen jo olemassa olevan toimintamallin pohjalta.
Terveys- ja hyvinvointikeskusta kokeillaan Kalasatamassa 2018 alkaen. Perhekeskuksen kokeilulle etsitään parhaillaan sopivia tiloja.
Kallion terveysasema jatkaa vuoteen 2018
Lautakunta päätti, että Kallion terveysasema jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissa siihen asti, kunnes Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus valmistuu. Kallion terveysaseman lääkäreiden ja hoitajien vastaanottopalvelut on mahdollista siirtää Kalasatamaan vuonna 2018. Kalasatamaan siirtyvät myös Herttoniemen ja Vallilan terveysasemien vastaavat palvelut.
Myös keskustaan on suunnitteilla terveys- ja hyvinvointikeskus. Tätä tarkoitusta varten etsitään parhaillaan sopivia tiloja. Keskeistä uusien palvelupisteiden suunnittelussa on, että niiden tulee sijaita keskeiseltä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrelta.
Kalasataman ja keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen käynnistämisen yhteydessä selvitetään mahdollisuus laajentaa aukioloaikoja. Uusia palvelupisteitä suunniteltaessa varmistetaan, että laboratoriopalveluja on tarjolla kattavasti.
Tulevien palvelupisteiden määrää ei lyöty lukkoon
Sosiaali- ja terveyslautakunta ei tässä vaiheessa vielä päättänyt tulevaa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteiden määrää. Tarvittava palvelupisteiden määrä täsmentyy suunnittelun edetessä.
Valmistelu jatkuu
– Lautakunta on nyt linjannut, miten helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista jatketaan. Tämä päätös antaa meille hyvän lähtökohdan kehittää helsinkiläisille monipuolisia palveluja niin, että pystymme yhdistämään sosiaalialan ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen helsinkiläisten hyväksi, sanoo sosiaali- ja terveysviraston va. virastopäällikkö Hannu Juvonen.
Lisätietoa palvelujen uudistamisesta