Quantcast
Channel: Sosiaali- ja terveysvirasto
Viewing all articles
Browse latest Browse all 325

Tunnustuspalkinto Kustaankartanolle

$
0
0

Lappeenrannassa 15.–16.8.2013 järjestettävän Lappeenranta-seminaarin vuoden 2013 tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus.

Tunnustuspalkinnon tarkoituksena on nostaa esille hyviä esimerkkejä siitä, kuinka työpaikoilla on onnistuttu parantamaan työelämää kansallisen työelämän kehittämisstrategian mukaisesti johdon ja henkilöstön yhteistyönä.

Vuosittain kunta-alan päättäjiä, esimiehiä, asiantuntijoita ja henkilökuntaa Lappeenrantaan kokoava seminaari on ollut työelämän kehittämisen areena jo 36 vuoden ajan. Seminaarin järjestävät Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan kesäyliopisto yhteistyössä kunta-alan työmarkkinaosapuolten kanssa.

Tunnustuspalkinnon saajan valitsi Lappeenranta-seminaarin suunnittelutyöryhmä. Suunnittelutyöryhmä totesi perusteluissaan, että Kustaankartano on kehittänyt toimintaansa pitkäjänteisesti kaikilla työelämän kehittämisstrategian osa-alueilla.

Kehittämistyön tulokset näkyvät henkilöstökyselyissä sekä asukkaiden, omaisten ja asiakkaiden arvioinneissa. Tuloksellisen toiminnan edellytyksenä on ollut kehittämisen paikkojen tunnistaminen ja näihin pohjautuva toimintojen parantaminen. Kehittämistyötä on ohjannut henkilöstön osallistuminen ja ideoiden käyttöönotto.   

Lappeenranta-seminaari
Kustaankartano

Lähteet: Lappeenrannan kaupungin tiedote ja KT kuntatyönantajien internetsivut


Viewing all articles
Browse latest Browse all 325

Trending Articles