Yksikin lyönti on liikaa -kampanjan aiheena on aikuisten välinen väkivalta perheessä. Kampanja toteutetaan ulkomainostelineissä ja radiokanavilla, ja se näkyy Helsingin katukuvassa 14. lokakuuta alkaen kahden viikon ajan.
Helsingin turvallisuussuunnitelmassa vuosille 2011–2014 on kiinnitetty huomiota lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Nyt käynnistyvässä kampanjassa kohderyhmänä ovat lähisuhdeväkivaltaan osallisiksi joutuvat aikuiset. Aiemmissa kampanjoissa on käsitelty pienten lasten pahoinpitelyä ja teini-ikäisten seurusteluväkivaltaa.
Helsingissä toimii lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä, johon on koottu kattavasti alan toimijoita kaupungin sosiaalitoimesta, poliisista ja vapaaehtoistoimijoiden joukosta. Yksi tärkeä teema väkivallan ehkäisyssä on eri toimijoiden välinen yhteistyö. Samalla voidaan kysyä, mikä on sivustakatsojan rooli.
Mitä on lähisuhdeväkivalta?
Lähisuhdeväkivalta on pahoinpitelyä, lyömisiä ja kaltoin kohtelua, jollaista monet joutuvat kohtaamaan kodeissaan, parisuhteissa ja jopa kaveripiireissä. Perheväkivaltailmoituksia tuli Helsingissä poliisille vuonna 2011 yhteensä 905. Vuonna 2012 ilmoituksia tuli 707, mutta kuluvana vuonna elokuun loppuun mennessä ilmoituksia on tullut jo 767.
Kotihälytysten määrä on sen sijaan hieman vähentynyt. Sovitteluun on tullut lähisuhdeväkivaltaa koskevia aloitteita poliisilta ja syyttäjältä kahtena edellisenä vuotena 300 ja tänä vuonna elokuun loppuun mennessä 150 tapausta.
Lisää tietoja kampanjasta ja lähisuhdeväkivallasta on luettavissa osoitteessa www.kotiväkivalta.fi.