Mikaela Krohn-Hiltusen ja Arto Hiltusen perhekodissa asuu neljä sijoituslasta, kaksi koiraa ja kissa. Pariskunnan harrastuksiin kuuluu kuntosali, ja Artolla myös moottoripyöräily.
Mikaela ja Arto Hiltunen ovat pitäneet ammatillista perhekotia Pukinmäessä kaksi vuotta. Helppoa ei aina ole ollut, mutta koskaan ei uravalinta ole kaduttanut.
- Tämä on omanlaisensa elämäntapa. Meillä oli samanhenkiset toiveet ja käsitykset siitä, millaista elämää haluamme, toteavat Hiltuset.
Yhteisiä lapsia heillä ei ole. Artolla on jo aikuiset kaksi omaa ja yksi kasvattilapsi.
Nykyisin perhekodissa asuu vanhempien lisäksi neljä 9–17-vuotiasta lasta, joista kaksi sisarusta. Viimeisin asukas on vasta asettunut taloksi. Hänen pitkäaikainen sijaisäitinsä on kuollut, eivätkä vanhemmat ole pitäneet lapseensa mitään yhteyttä. Aiemmin Hiltuset ovat toimineet kriisiperheenä, ja lähihoitajan koulutuksen saanut Mikaela on työskennellyt lastenkodissa.
- Tätä olen aina halunnut tehdä, hän sanoo.
- Tässä työssä omakin ajatusmaailma on muuttunut. Osaa suhtautua asioihin rennommin ja joustavammin, toteaa Arto.
Perhekotiin on ollut aikaisemmin sijoitettuna muun muassa sisarukset äidin mielenterveysongelmien vuoksi. Yhteistyö vanhempien kanssa oli vaikeaa ja heidän oli vaikeaa hyväksyä sijaisvanhempia, joten tapaamisia jouduttiin rajoittamaan.
Nykyisin välit ovat kunnossa ja lapset tapaavat vanhempiaan säännöllisesti.
Aina ei voi onnistua
Hiltuset ovat äskettäin luopuneet lyhyen kokeilujakson jälkeen kahdesta sijoituslapsesta, joista toisella oli vaikea päihdeongelma ja itsetuhoisuutta, toisella mielenterveysongelmia ja aggressiivisuutta.
- Meillä ei ole psykologin pätevyyttä ja aika vähän on tehtävissä silloin, kun teini käy päälle, sanoo Arto. Sijaisvanhempien sallitut kurinpitokeinot ovat rajoitetumpia kuin vanhemmilla. Päihteiden käyttö tai väkivaltaisuus myös vaikuttaa kaikkiin perheen lapsiin.
Mikaela on kotona ja osa-aikaisena koulunkäyntiavustajana työskentelevä Arto on myös kotona suuren osan viikkoa. Hänelle perhekodin isyys on tuonut lisää avarakatseisuutta.
Rakkautta perheessä osoitetaan arjen huolenpidolla ja sillä, että annetaan kiitosta ja tuodaan esiin huomatut hyvät asiat lapsissa.
- On hienoa huomata, että arki toimii ja että luottamusta on syntynyt: että lapset uskaltavat jo kertoa meille asioistaan. Suuria konfliktejä säännöistä ja rajoista ei ole toistaiseksi tullut.
- Rajat pitää asettaa niin, ettei lapsi huomaa olevansa niiden sisäpuolella, sanoo Arto. Tärkeintä on oikeudenmukaisuus.
Rutiinit ja päivärytmi ovat tärkeitä. Kaikki lapset käyvät koulua ja isommat etsivät kesäksi töitä. Vanhemmat aikovat pitää viikon lomaa. Virallisesti oikeus olisi puolet pidempään kuukausilomien lisäksi, mutta siihen ei ole käytännössä mahdollisuutta. Perhekotien on etsittävä itse sijaistajat, mikä ei isolle ja tavallista vaativammalle katraalle ole helppoa. Hiltusilla onneksi Arton aikuinen tytär tulee tarvittaessa apuun. Kolme lapsista viettää lomia vanhempiensa kanssa.
Perhekoti kokee saaneensa tukea sosiaalityöntekijöiltä aina tarvittaessa. Tosin se riippuu paljon myös itsestä. Pitää osata pyytää ja kysyä, mielellään ajoissa.
- Työ antaa iloa siitä, että saa omana itsenään jotakin myönteistä aikaan, summaa Arto. Hänestä sijaisvanhemman on oltava sinut itsensä kanssa ja seistävä sanojensa takana. Muttei ottaa itseensä asiattomistakaan sanomisista. Eikä itse päästää suustaan mitään harkitsematonta.
- Täytyy toimia niin, ettei ainakaan lisää mielipahaa.
Mikaelan mukaan ammatillisuus on myös sitä, että voi muistuttaa itselleen ja vihaiselle sijoituslapsen vanhemmalle, että ”Teen tätä, koska tämä on mun työtä”.
Lue myös jutut
Ammatillista perhehoitoa Helsingin kaupungilla
"Huostaanotto oli onnenpotku"
Olisitko kiinnostunut ryhtymään perhehoitajaksi, kysy lisää Helsingin kaupungin perhehoidon asiakasohjauksesta,
puh. 09 310 46979
lasten.perhehoito@hel.fi
Teksti Tarja Kivimäki