Johtava sosiaalityöntekijä Monika Possauner.
Helsingissä poliisi tekee lastensuojeluun ilmoituksen kaikesta havaitsemistaan alaikäisten alkoholinkäytöstä, kuten keskikaljatölkin kumoamisesta julkisella paikalla. Kaikki eivät suinkaan johda toimenpiteisiin, kotiin lähtevän kirjeen lisäksi.
Suurin osa teini-ikäisten lastensuojeluilmoituksista tulee koulusta tai poliisilta. Myös vanhemmat ovat aktivoituneet: on yhä yleisempää, että huoltaja ottaa itse yhteyttä. Tai nuori itse.
Miia (nimi muutettu), 18, haki apua lastensuojelulta 13-vuotiaana. Hän on yksinhuoltajaäidin keskimmäinen viidestä lapsesta ja perhe oli jo lastensuojelun asiakas. Kotona oli kovia väkivaltaisia yhteenottoja, joiden aikana äiti ja veli kävivät tyttöön käsiksi. Miia käytti runsaasti alkoholia yhdessä kavereittensa kanssa: hän joutui sairaalaan saatuaan alkoholimyrkytyksen ollessaan 13. Tästä hän otti opikseen ja vähensi juomista merkittävästi. Tytöllä ei ollut mitään rajoja tai sääntöjä, kuten kotiintuloaikoja.
”En olisi niitä tosin noudattanutkaan”, tunnustaa Miia. Hänet sijoitettiin kiireellisenä nuorten arviointiyksikköön Malminkartanoon. Äiti vastusti sijoitusta.
Teini-ikäisten lasten huostaanottoja ja kiireellisiä sijoituksia tehdään monen yllätykseksi selvästi enemmän kuin pienempien lasten.
Helsingissä 13–17-vuotiaiden osuus lastensuojeluilmoituksista on noin 23 prosenttia eli selkeästi alakouluikäisiä tai pikkulapsia enemmän. Kodin ulkopuolella sijoitetuista alaikäisistä teini-ikäisiä on yli puolet eli 52 prosenttia. Osuus on samaa luokkaa muuallakin Suomessa.
Teini ulkona uusperheestä
Vanhempien kasvatusongelmat ovat toiseksi yleisin syy teini-ikäisten huostaanottoihin. Ongelmien takana voi piillä esimerkiksi vaikeuksia uusperheessä: vaikeaa ikää elävän teinin on vaikea hyväksyä vanhempansa uutta kumppania, ja tämän puolestaan oireilevaa teiniä. Uusperheitä ei kuitenkaan tilastoida erikseen.
”Murrosikäisen vanhemmuus on aina haasteellista ja haasteet moninkertaistuvat, kun vanhemmat eroavat ja mukaan tulevat mahdollisen uuden liiton kuviot”, Monika Possauner toteaa. Jos uusperheeseen syntyy uusia yhteisiä lapsia, vanhemmat voivat luottaa liikaa siihen, että nuori jo pärjää itsenäisemminkin.
Vanhemman rakastuminen on jo sinänsä murrosikäisen mielestä paha. Tavallaan vanhempi on tällöin samassa kehitysvaiheessa nuoren kanssa. Vanhemmat eivät aina ymmärrä, miltä asiat näyttävät nuoren näkökulmasta.
Miia joutui kotona asuessaan katsomaan sivusta äidin seurustelua pahoinpitelevän miesystävän kanssa. Myös isä oli väkivaltainen ja tytär sanoo tunnistavansa itsessäänkin samaa tulisuutta. Vanhemmat erosivat hänen ollessaan 3-vuotias. Vastaanottokodissa elämä rauhoittui. Miian mielestä liikaakin: ensimmäistä kertaa hänelle asetettiin rajat.
”Jos meni ulos tupakalle, ulkona oli oltava puoli tuntia! Ja piti tulla yhdeksältä kotiin!” Hänen mielestään rajat ovat kuitenkin tärkeät nuorelle, ja niitä pitäisi osata asettaa alusta lähtien, jo lapsen ollessa pieni.
”Kännykkään vastaaminen ei välttämättä kerro, missä nuori oikeasti on”, muistuttaa Possauner.
Rajattomuuden lisäksi syynä lastensuojelun puuttumiseen tilanteeseen voi olla myös päinvastainen tilanne: kohtuuttoman tiukat rajat. Tällöin taustalla on uskonnon ja kulttuurin asettamat, suomalaisesta käytännöstä voimakkaasti poikkeavat rajoitukset, jotka koskevat nimenomaan tyttöjä.
Miia toteaa, että vastaanottokoti ei ollut 13-vuotiaalle paras mahdollinen paikka: hän oli asukkaista nuorin, ja joukossa oli paljon vanhempia nuoria, osalla kovakin päihde- ja huumetausta. Toisaalta:
”Siellä oli töissä ihania ihmisiä ja päätin, että haluan joskus työskennellä itsekin lastensuojelussa.”
”Nykyisin meillä on enemmän kriisiperheitä, joihin nuori voidaan sijoittaa. Silloin, kun tehdään kiireellinen sijoitus, on mentävä sinne, jossa on tilaa”, sanoo Possauner.
Sijoituksen jälkeen Miian tilanne tasaantui. Kotiuduttuaan hän jätti täysin entisen kaveripiirinsä ja keskittyi kouluun. Uusia ystäviä löytyi NFG- (Non Fighting Generation) tyttöjen Levottomien Tuhkimoiden vapaaehtoistoiminnasta.
On yhä tavallisempaa, että vanhemmat itse ottavat yhteyttä lastensuojeluun, jopa pyytävät teini-ikäisen huostaanottoa. Possaunerin mukaan joskus aika tavallisissakin tilanteissa. Asiakkaina on myös aiempaa enemmän tavallisia, keskiluokkaisia perheitä. Nuori voi kokea sijoituksen hylkäämiseksi, toki osa hyötyykin siitä, että rajat tulevat vastaan. Se, että tiedostaa, kun ei enää kykene tai jaksa, voi osoittaa myös hyvää huolenpitoa nuoresta.
Miian mielestä on hyvä, että vanhemmat tunnustavat voimattomuutensa nuoren kanssa. Toisaalta sijoituksissa on myös nuoren laitostumisen vaara, eikä sieltä saatu kaveripiirikään välttämättä edesauta sopeutumista takaisin omaan normaalielämään. Possaunerin kokemusten mukaan kaukana kotoaan pitkään laitoksissa asuneet nuoret ovat usein ”ihan ulalla” päästessään takaisin.
”Nuoret ovat hankalia ja vanhemmat luovuttavat joskus liian nopeasti”, summaa Possauner 30-vuotisen lastensuojelutyön kokemuksella. Hänen mielestään asioista tehdään myös nykyisin liian helposti liian suuri numero. Vanhemmiltakin vaaditaan paljon. Siitä huolimatta hänestä vanhempina pitäisi kestää vielä vähän enemmän.
”Teini-ikä on kuitenkin vain lyhyt elämänvaihe.”
Miian asiat ovat nykyisin hyvin. Hänellä on oma koti, koulutus ja työpaikka lähihoitajana. Hän sanoo olevansa tyytyväinen lastensuojelussa saamaansa apuun ja saaneensa sitä aina pyytäessään.
Lisää tietoa
Helsingin lastensuojelu
teksti ja kuva
Tarja Kivimäki