Seija Paasi.
Espanjan kieltä taidan pari hassua sanaa, mutta sehän ei matkaa estänyt. Lähdin yksin matkaan 10.6.2013 aamulla lennolla Helsingistä Barcelonaan, josta lensin Pamplonaan. Pamplonan kentällä tutustuin kahteen italialaiseen nuoreen naiseen ja heidän kanssaan matkasin bussilla Roncesvallesiin ja siitä taksilla Pyreneiden yli Ranskan puolelle. Päästäkseni aloittamaan varsinaisen vaelluksen niin sanotulla ranskalaisella reitillä, matkustin ensin 15 tuntia.
Camino (esp. Camino de Santiago eli Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti) alkoi aamuvarhaisella 11. kesäkuuta. Lähdimme ylittämään Pyreneitä italialaisten ystävieni kanssa. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi ja pieni pilvisyys helpotti matkan tekoa. Lauloimme, nauroimme ja jututimme kaikki Pyreneillä laiduntavat lampaat, lehmät ja hevoset. Suuret linnut lensivät lähellä yläpuolella ja maisemat olivat käsittämättömän kauniita. Vuoria riitti silmän kantamattomiin.
Pyreneet ylittävä reitti oli noin 27 kilometriä pitkä ja kesti 12 tuntia. Valtioiden raja tuli ylitettyä lähes huomaamatta. Saapuminen Roncesvallesiin iltamyöhällä ja osallistuminen katedraaliin pyhiinvaeltajien siunausmessuun oli liikuttava kokemus.
Italialaisten ystävieni kanssa kävelin viikon ajan, jonka jälkeen jatkoin matkaa yksin. Ensimmäisen viikon aikana sain jalkavamman ja vierailin Pamplonan päivystyksessä. Passi ja Kelan EU-kortti takasivat hyvän ja maksuttoman hoidon.
Loppupuolella reittiä Astorgassa kohtasin ruotsinsuomalaisen naisen, jonka kanssa kävelin muutaman päivän. Kaikkinensa caminoni kesti neljä ja puoli viikkoa, jona aikana kävelin noin 600 kilometriä. Jalkavammasta ja ajan puutteesta johtuen ajoin muutaman päiväetapin matkan bussilla, joskus pistin rinkkani taksikuljetukseen säästääkseni jalkaani.
Caminon rytmi on hyvin yksinkertainen ja säännöllinen. Herätys on kello kuusi aamulla. Herätyksen jälkeen peseydytään, pakataan rinkka ja nautitaan aamiainen, jos sellainen on Alberguessa eli majatalossa tarjolla. Jos aamiaista ei ole, suunnistetaan kylän kahvilaan ja jos sellaista ei kylässä ole, jatketaan seuraavan kylän kahvilaan. Muutamana aamuna minun oli käveltävä useita kilometriä päästäkseni aamukahville.
Aamiaisen jälkeen kävelin yleensä 18 - 28 kilometriä. Riippuen säästä, reitistä ja taukopaikoista, aikaa meni 5-11 tuntia päivässä. Uudessa kylässä oli aina edessä majatalon etsintä ja uuden kodin elin kerrossänkypaikan hankkiminen, jota seurasi hetken lepo, suihku, nyrkkipyykin pesu ja illallinen. Nukkumaan oli mentävä aikaisin, jotta jaksoi herätä varhain.
Vaeltajan tärkein asia on matkan teko ja jokaisen pyhiinvaeltajan eli pilgrimin camino on erilainen. On mielenkiintoista huomata miten erilaisilla motiiveilla ihmiset ovat matkalla. Vaeltamisen syy voi olla vakaasti uskonnollinen, joillain urheilullinen. Jotkut haluavat virittäytyä henkisesti, toiset tutustua luontoon.
Tämä caminoni on ehdottomasti paras matkani tähän asti. Lomaksi sitä ei varsinaisesti voinut sanoa, kyse on enemmänkin elämäntavasta, mutta matka oli paras pään nollausmatka koskaan. Oli upeaa kävellä yksin pitkin mesetoja ja vuoria, kuunnella lintujen lauluja ja tuulen ujellusta, tuntea kodin (rinkan) paino ja löytää täydellinen kävelyrytmi.
Pilvien yläpuolella.
Saavutin täydellisen flown muutaman kerran, olin täysin sisällä kävelyssä, millään muulla ei ollut mitään väliä, pääni oli tyhjä kaikesta. Maailman tärkeimmät asiat olivat tie, paimensauvani, rinkka, kävely ja luonto. Niin sanottu ranskalainen reitti on turvallinen, majapaikka löytyy aina ja reitti on loistavasti merkitty keltaisilla nuolilla. Kun kävelin, en aina tarkalleen tiennyt missä, saatoin luottaa siihen, että se vie minut oikeaan paikkaan.
Reitti kulki läpi kylien, metsien, kaupunkien, vuorien mukanani vain pieni päivämatkaopas. Tutustuin caminoni aikana ihmisiin joka puolelta maailmaa. Parasta caminossa ovat ihmiset, joilla kaikilla on yhteinen matka. Arkistatuksella ja ammatilla ei ole mitään merkitystä.
Itselleni matka oli matka itseeni, silti mitään uutta ja merkillistä en löytänyt. Lähdin matkaan avoimin mielin ilman odotuksia ja reissu oli täydellinen, vaikkakin siinä sai haastaa itseään monipuolisesti. Espanjan helteet antoivat lisämausteensa matkalle. Kertaakaan ei käynyt kuitenkaan mielessä caminon keskeyttäminen.
Reitin varrella on todella kauniita maisemia. Eräänä aamuna laskeuduin vuorilla pilvien yläpuolelta niiden alapuolelle. Kameralla ei saa vangittua sitä henkeäsalpaavaa kauneutta, mitä luonto tarjoaa eri muodoissaan. Haikeus caminon päättymisestä alkoi noin viikkoa ennen sen loppumista. Saapuminen aamuvarhaisen tunteina Santiago de Compostelaan oli rauhallinen kokemus 600 kilometrin kävelyn jälkeen. Katedraalin edessä voin vain todeta itselleni ”siinä se nyt sitten on”.
Santiago de Compostelan katedraali.
Katedraali on kaunis ja mahtava. Itse tarkastelin caminoa sekä kirkkorakennuksia myös historiallisessa perspektiivissä. Yritin kuvitella, mitä tuo pyhiinvaellusmatka ja saapuminen mahtavan katedraalin luokse ovat vuosisatojen aikana ihmisille merkinneet. Suosittelen vilpittömästi tällaista matkaa, joka on erilainen tapa viettää kesälomaa.
Teksti ja kuvat Seija Paasi
Seija Paasi työskentelee sosiaaliohjaajana Kampin sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupisteessä.